12. Niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä – mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis – niin on Kristuskin.
13. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monesta.
15. Jos jalka sanoisi: ”Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16. Jos korva sanoisi: ”Koska en olesilmä, en kuulu ruumiiseen”, se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas ruumis olisi kokonaan korvana, missä silloin olisi hajuaisti?
18. Nyt Jumala on kuitenkin asettanut jokaisen näistä jäsenistä ruumiiseen niin kuin on tahtonut.
19. Jos kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten olisi ruumis?
20. Nytpä onkin monta jäsentä mutta yksi ruumis.
21. Silmä ei voi sanoa kädelle: ”En tarvitse sinua”, eikä pää jaloille: ”En tarvitse teitä.”
22. Päinvastoin, ne ruumiinjäsenet, jotka näyttävät olevan heikoimpia, ovat välttämättömiä.
23. Ne ruumiinjäsenet, jotka eivät meistä näytä kovinkaan kunniakkailta, me peitämme sitäkin kunniallisemmin. Ne, joita häpeämme, me peitämme sitäkin häveliäämmin,
24. mutta ne, joita emme häpeä, eivät tarvitse peittämistä. Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että hän antoi vähempiarvoiselle suuremman kunnian,
25. jotta ruumiissa ei olisi eripuraisuutta vaan jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toisistaan.
26. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki jäsenet sen kanssa. Jos yksi jäsen saa kunniaa, iloitsevat kaikki jäsenet sen kanssa.
27. Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen osaltanne hänen jäseniään.

1. Minä (Paavali), joka olen vankina Herran vuoksi, kehotan siis teitä vaeltamaan saamanne kutsumuksen arvoisesti,
2. kaikessa nöyrinä, lempeinä ja pitkämielisinä, kärsien toisianne rakkaudessa.
3. Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys:
4. yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin teidät on kutsuttukin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien, kaikkien kautta ja kaikissa.
11. Hän antoi toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi
12. tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13. kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan.
14. Silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja ovat kaikkien opin tuulten heiteltävinä ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa,
15. vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus.
16. Hänessä koko ruumis, yhteen liittyneenä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa ja rakentuu rakkaudessa sen voiman mukaan, joka kullakin ruumiinosalla on.
Kol 2:16-19
16. Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisen ja juomisen tai jonkin juhlan, uudenkuun tai sapatin vuoksi.
17. Nehän ovat vain varjo siitä, mikä oli tulossa, mutta itse todellisuus on Kristuksessa
18. Älköön teidän voittopalkintoanne riistäkö kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan, on näkyjensä vallassa ja lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy Kristukseen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
TODO:
Emme seuraa ihmisiä
Kärksikää toinen toistamme
Joka tahtoo olla ylin olkoon alin

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti